lauantai 1. lokakuuta 2011

Mitä nätimpi ilma, sitä suurempi ketutus

Thalikin ja Papun suitset :D
*elämässä pitää olla BlingBlingiä ;D*
**vas. puoleiset suitset oli ehtiny pölyyntyä
tallissa, kun olivat siel pari viikkoa =/ *
Aamulla oli vain +4 astetta, kun lähdin navetalle. Mutta vielä kahdeksan aikaankin oli nurmikko sen verran kohmeessa, et taisi olla pakkasyö.

Lähdettiin heti yhdeksän jälkeen Nellin kans ulos. Nappasin kameran mukaan, niin sai vähän ottaa kuvia elikoista. Käytiin ens kattoon hevosia, sit pupuja. Vaihdettiin koiria, Olga jäi pihaan ja Iita otettiin mukaan pellolle. Päästin Nellinkin pellolle mönkimään. Mutta kun neiti ei tosiaan halua kengät jalassa kävellä (vaikka muuten osaakin), niin meni sitten konttaamiseksi. No, viihtyipä ainakin, kun sai siellä mennä koiran kans ;D *sotkimassa vaatteensa ;D*

Nellin päikkäriaikana kävin tekemässä tallihommat ja laittamassa hevosille kaikki valmiiksi.
Laitoin myös vähän roskiin tavaraa, rikkinäistä kanin heinätelinettä, rikkinäistä kouluvyötä, rikkinäistä pyyhettä jne. Katselin myös vähän sinne ja tänne tuskaisena, pitäis kyllä tosiaan mennä kaikki hevostarvikkeet läpi. Mulla on niin järkyttävän paljon tavaraa, jota en tarvi xD Mut siinä onki homma, et ens karsii ne pois, pesee, laittaa myyntiin, pakkaa, postittaa jne jne...

Kävin vielä raahaamassa "kisakaapin" takaisin talliin. Olis tehnyt mieli järjestellä muutenkin, mutta maltan nyt odottaa ensin, että saan hommattua sen loimihyllyn. Turha sitä on ennen sitä muita siirrellä! Sitten näkee, paljonko se vie tilaa jne. 

Ai niin ja ompelinhan mä vielä yhdestä Thalikin sadeloimesta pari repeämää kasaan! Kyllä mä oon monipuolinen ihminen xD Että kiitos vaan Papulle, että saan pitää näitä käsityötaitojakin tuoreessa muistissa xD

Vaikka olikin näin hurjan kiva aamupäivä ja päivä, niin iltapäivällä rupes v*tuttaan armottomasti.
Tietäähän sen  - aurinko paistaa, ei tuulekaan. Mitä sitä silloin haluais tehdä?? No tietenkin lähteä maastoon Thalikin kans =) =)
Mut isäntää ei paljo näkyny tietenkään. Kyllä mä ymmärrän, et seki oli ihan liekeissä, kun oli pitkästä aikaa kunnon poutapäivä, et sai pestä ja puhdistaa koneita talviteloille. Mut olisin mäkin ollut kyllä sen maastolenkin tarpeessa, prkl.

Mietin tässä, et pitääköhän sitä vaan ruveta käymään maneesilla.. Sillon ei paskakelitkään haittaa - koska ne on yleensä ne kelit, kun isännällä ei olis niin paljon menoa ;D

4 kommenttia:

  1. Voit eka sitte ilmottaa mulle sun myyntiin tulevista kamppeista, eikä mua se pesemättömyyskään ihan heti haittaa! Ku tuo värimaailma osuu niin yksiin.;)

    VastaaPoista
  2. Voi, sopii kyllä!
    Heti tulis yks huopa mieleen, kun se pyöri tuos päivällä käsissä, mut mä jaksan epäillä, et se olis pony-kokoinen, ku se tuntuu niin pienelle!
    Protectorin vaaleansininen ;D

    Mutta mä kerron! Ja pitäs sulle niistä yksistä suitsista laittaa kuvaa, kun sais pestyä ne ens ;D

    VastaaPoista
  3. Teitin suitset on kyllä aika kivat! :D

    Itsekin välillä haikailen hevosen selkään, mutta jospa tässä nyt mielensä malttaa ja toisaalta en kyllä tiedä millä ajalla sinne joutaa niin pitkään kun tuo rakennus on kesken. :(

    VastaaPoista
  4. Heh, mä sanoin Merjalle, että "pitänee vaihtaa takaisin kouluratsastukseen, kun on niin komeat suitset ;D"

    Tämä ratsastamattomuus on kyllä perseestä >:(

    VastaaPoista