lauantai 26. lokakuuta 2013

Maneesilla

Vesisadepäivä. Torstaiaamuna laitoin heti tytön hoitoonviemisen jälkeen trailerin kiinni autoon ja kipasin nopeaa syömään. Tuli sitten ensimmäinen mutta, kun isäntä tarvi autoa varaosien hakuun! No eihän mitään kiirettä ole, eikö?!

Autoa odotellessa pakkasin tavarat valmiiksi ja hain hevoset sisälle. Fiona sai jäädä talliin odottelemaan, kun oli niin märkä keli, turhaapa se tuolla tarhassa ramppaa, pysykööt tallissa kuivilla! Kun auto tuli kotia, pakkasin tavarat kyytiin ja rupesin lastaamaan Thalikia.

20 minuuttia siinä meni. Traileriinhan se kyllä kävelee, mutta ei tahdo jäädä sinne niin pitkäksi aikaa, että takapuomin saisi kiinni! Maltti on valttia, viheltelin ja yritin pitää itseni koko ajan ihan rauhallisena ja sama homma myös hevoselle. Maneesille ei aja onneksi kauaa!

Perillä kävin ensin viemässä tavarat maneesiin, koska satoi vettä. Sitten Thalik ulos traikusta. Rauhallisemminkin olis voinut tulla, mutta tiedän, että se rauhoittuu tästä taas. Muistan, kun ekoja kertoja mentiin valmennukseen (joskus kauan sitten), niin oli parilla ulkona odottavalla ihmisellä kiire pois alta, kun ruuna rupes rymisteleen autossa! Ei se onneksi paha ole enää sitä tekemään ja se on aina sama homma ekalla kerralla tauon jälkeen :D

Vein ruunan maneesiin ja laitoin sen ratsastusvalmiiksi sekä vaihdoin itselleni kumppareiden tilalle ratsastuskengät + minichapsit. Onneksi otin myös toisen takin mukaan, kun toinen oli jo ihan märkä (tosin vain päälypuolelta!). Sitten vain selkään ja töihin :D

Tein sitä samaa harjoitusta, mitä viimeksi pellolla. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta myös laukassa. Kunnon alkuverkat ja kunnon loppukäynnit päälle. Oikeaan kierrokseen ruuna pehmeni ja taipui hyvin, vasemmalla oli selvästi vähän jäykempi. Hyvin se jaksoi kuitenkin, tosi hyvin! Laukassakaan yhtään ei vauhti hiipunut, lopuksi kun mentiin ympäri maneesia vähän vapaammin, niin ei kyllä tarvinut eteenpäin potkia :P Ratsastin "vain" 45 minuuttia, se oli mun mielestä ihan tarpeeksi. Olin hurjan tyytyväinen ruunaan ja samalla mietin, että enpä varmaan oo Thalikia näin kunnolla ratsastanutkaan 4 vuoteen O.o Meidän viimeinen valmennus oli 19.9.2009, sitten jäin mammalomalle. Eikä pellolla oikeen pysty mun mielestä kunnolla ratsastamaan. Ainakaan täysipainotteisesti.

Ratsastuksen jälkeen riisuin hevoselta kaikki varusteet pois, siinä se taas kiltisti möllötti ilman riimua ja odotti! Thalikille tuttua hommaa, nyt sentään sillä oli riimu päässä kun varusteita laitoin - joskus se on ollut ihan vapaalla siinäkin vaiheessa ;O) Päätin ensin viedä Thalikin traileriin ja sen jälkeen hakea vasta satula ja muut varusteet mukaan.

Mulla oli muuten hackamoretkin mukana, mutta en ehtinyt testata niitä! Ehkä sitten ensi kerralla =)

Ensimmäinen mutta tuli autolle kävellessä. Taskusta meni vetoketju hajalle. Tietenkin siitä taskusta, jossa oli auton avaimet xD Ei muuta kuin repiä vetoketju väkivalloin auki, että sai avaimet pois sieltä. Harmi vaan, että kyseessä oli BR Masterin softshell-takki, olispa ollut joku halvempi.. Me kyllä Terhin kans ihailtiin Seinäjoella niitä Kingslandin takkeja, eikös nekin ollut softshellejä... ;O)))

Sitten lastaamaan! 30 minuuttia siinä meni, kun en enää saanut samalla tyylillä sulkea takapuomia kuin lähtiessä, eli ulkoapäin. Kerran ruuna jopa kääntyi ympäri trailerissa, kun laitoin takapuomin kiinni!! 1,5 hevosen trailerissa mahtuu... :P Ei muuta kuin puomi auki ja heppa ulos.. Lopulta se kyllä seisoi hurjan hyvin trailerissa, mutta en halunnut hätäillä sen puomin sulkemisen kanssa, ennenkuin olin satavarma, että se ei lähde pakittamaan ulos kesken kaiken. Hoksasin sitten viimein, että kun suljen takapuomin itsekin sisällä seisten, niin se onnistui :P Nooh, aina sama homma, että pitkän tauon jälkeen lastaus kestää ja sitten se rupeaa olemaan sitä, että kerralla autoon ja puomi kiinni!

Hevonen oli trailerissa, oli siis aika hakea varusteet autolle! Laitoin peräkontin kiinni ja huokasin, että huh huh, nyt pääsen lähtemään viimein kotia päin!! Samantien hoksasin, että en ollut siivonnut trailerista pudonneita puruja & kakkakikkareita pihasta! Ei muutakuin peräkontti auki, siivousvälineet käteen ja puhdistamaan pihaa :D Sen jälkeen mietin, että onhan nyt kaikki mukana, ovet kiinni jne.

Istahdin autoon ja katsoin, että hyvin ehtii kotia ennen tytön hoitopäivän loppumista. Laitoin avaimen paikalleen ja kas kas, se ei koodannut sitä eikä tapahtunut mitään O.o Toisen kerran uudestaan, sama homma. Mietin, että eihän tämä nyt voi olla mahdollista mitenkään päin!! Katsoin taas kelloa ja mietin, että ehtiikö isäntä ajaa traktorilla tyttöä hakemaan hoidosta, jos auto ei inahdakaan. Pieni ajatustauko ja uusi yritys, ei mitään. Avain toisinpäin ja johan rupes toimimaan! Kivoja nämä uudemmat autot, kun on niin hienot systeemit :P

Onneksi matka ei edelleenkään kestänyt kauan, kotona tavaroiden ja hevosen purku autosta, nyt se tuli todella maltillisesti trailerista uloskin =) Äkkiä vaan hevosten hoito tarhaan ja trailerin siivous. Sitten kerkesinkin juosta sisälle, vaihtaa vaatteet ja hypätä takaisin autoon ja hakemaan tyttöä hoidosta :P

4 kommenttia:

  1. Niin mä muistaisin, että ne oli ohuita Softshell-takkeja, joissa ei ollut vuorta. Tällä kelillä varmaan menisi vielä hyvin vaikkapa fleecetakin kanssa. :)

    Tosi kivaa, että pääsit maneesille treenaamaan kunnolla. :) Toivottavasti pääset pian toistekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ollu maneesilla ku sellainen tekninen poolopaita ja softshell, jostain syystä tarkeni hyvin ;D
      Mutta toisaalta, tuossa BRn softshellissä on ohut fleecevuori, tosi ohut, mutta on kuitenkin!

      Joo pitää yrittää päästä säännöllisesti, ettei vaan jää :D

      Poista
  2. Voi hienoa että pääset käymään maneesilla! Onkohan meilläkin Kreivi siksi niin veemäinen lastata, kuljettaa ja purkaa kun sitä nykyään tekee niin harvoin? Ei oo tullu itellä mieleenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thalikilla ainakin vaikuttaa asiaan, että on taukoa! Heti, kun saa rutiinia kulkemiseen, niin lastauskin muuttuu mukavaksi eikä siinä mene aikaa yhtään =) Jos vaan aikaa ja mahdollisuus, niin kannattaahan se kokeilla ;O)

      Poista