keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Viikon blogihaaste: huonot tavat


OHJEET: Nyt paljastetaan meidän ihmisten "huonot tallitavat". Mitä tyhmiä tai liian ison riskin omaavia juttuja teet hevosten kanssa siitä huolimatta, että tiedät niiden olevan huono juttu. Kopioi halutessasi yllä oleva banneri postaukseen ja linkitä tämä haastepostaus, josta ohjeet löytyvät. Haasteen voi tehdä kuka vain ja mukaan voi tulla silloin kun aihe on mieleinen. Linkitä sinun tekemä postaus tämän postauksen lopussa olevaan osioon, jonne kaikkien haasteeseen vastanneiden blogit tulevat. Sieltä minä ja muut voivat käydä sitten lukemassa sinun tekemän postauksen.

Tällä kertaa pistetään haaste kiertämään myös omille lempparibloggaajille. Muista siis haastaa postauksessasi kaksi haluamaasi bloggaajaa mukaan kertomaan heidän huonoista "tallitavoista".
Minä haastan mukaan Pumpulienkeli-blogin sekä SD-teamin!


- karsinan oven jättäminen auki
Thalik kyllä pysyy karsinassaan, Fiona yrittää tulla yleensä yhden tai kahden jalan verran käytävän puolelle ;D Mutta tykkään pitää ovia auki, kun oleilen tallissa. Toki siinä on riski, että jos jompikumpi ryntää käytävälle tai vaikka suoraan ulos! Toki heti, kun tallista poistun, myös ovet sulkeutuvat.

- Crocksit tallilla!
Heh, aika perusvaatetus mulla, tai kengät siis ;O) Crocksit on niin näppärä kiskaista jalkaan, kun lähtee siirtään hevosia laitumelle tai talliin tms :D Yhtenä talvena esittelin Merjalle Papu-tinkeriä crocksit jalassa ;D Merjalta sain kyllä nuhtelut asiasta, miltä tuntuu, kun 500 kg mätkähtää jalan päälle ;O) Tosin koskaan en esim. ratsasta tai lastaa traileriin crockseilla!

- hevosten taluttaminen yhtäaikaa
Mä kuskaan kokoajan Thalikin ja Fionan yhtäaikaa. Harvoin vien niitä erikseen laitumelle kesällä, vaan ne tulee aina yhtäaikaa! Talvella ja varsinkin loimet päällä vien ne erikseen, mutta enpä muista taas, milloin olisin niitä viimeksi kuskannut eri aikaan!

Muuten olikin vaikea keksiä huonoja tallitapoja! Meillä hevoset saa ruoat aikaisin aamulla, ratsastamassa käytän aina kunnon vaatteita, ilman kypärää en ratsasta, selässä en räplää puhelinta jne. 


2 kommenttia:

  1. Ai joku muuki käy tallissa crocsit jalas. :D On ne paremmat ku mun sandaalit! Ne ei suojaa varpaita yhtää. xD Mä talutan välillä 3 hevosta yhtä aikaa. Moon laiska, säästyy erestakaasi kävelyltä. :D Eikä oria saisi jättää ikinä selän taa taluttaessa... no, mulla ne on yleensä aina siä. ^^

    VastaaPoista